Yllättävää, minä Poisonblackin keikalla... Joka tapauksessa, astetta randomimpi keikkakaupunki, ainakin omasta mielestä. Ennen en käynyt oikeestaan Tampereen ulkopuolella keikoilla, festareita lukuunottamatta, mutta nykyään tulee pyörittyä ties missä. Ja Poisonblack on yksi niistä harvoista bändeistä, joiden perässä voisi kiertää vaikka koko rundin, jos budjetti vaan sallisi. Toisaalta taas Rauma on luonteva paikka lähteä keikalle, sillä jostain syystä hengaan siellä useammin, kuin kotona Ylöjärvellä.
Kun pääsimme Bar Hoviin, paikalla oli vaan kourallinen ihmisiä ja eka ajatus oli et voi vittu, hyvin lähti ilta, kun ei oo ihmisiä. Lopulta porukkaa kuitenkin tuli reippaastikin paikalle.
Keikka oli taas äärimmäisen jees, siitä ei pääse mihinkään. Setti oli itsessään myös puhdasta mahtavuutta. Love Infernalista oon muistaakseni joskus maininnut jotain siihen suuntaan, että helvetin toimiva livebiisi. Puhdasta pornoahan se on, mutta pikkuvikoja. Toimii. Lähti ehkä vähän käsistä oma toiminta, kun fiilis vei mukanaan, mutta hauskaa se silti oli. Raivotar oli uus juttu setissä ja sulin sille aivan täysin. En ollut ennen kuullut sitä livenä, joten se vaan paransi kokemusta.
Harvemmin tulee herkisteltyä pahasti millekään biisille, vaikka merkitys itselle oiskin suuri. Tällä kertaa kuitenkin Scars veti pidemmän korren. Koko biisi meni kyynelehtiessä, kun lyriikka iski niinkin lujaa. Muuten oisin varmaan pysynytkin kasassa, mutta keikkaseuran tärkeys veti ehkä liiankin herkäksi.
Hetkellisen itsensäkasailun pystyin nauttimaan keikasta taas normaalisti ja antautumaan sille ihanalle, päätä tyhjentävälle tunteella.
Keikan jälkeen tuli törmäiltyä setiin, erityisesti Marcoon ja naureskeltiin sille, kuinka paljon yhteiskuvia onkaan kertynyt. Lopputulos oli yksi kuva lisää ja toteamus: "jos teet mulle niistä kirjan niin saat ikuiset vipit meidän keikoille."
Hetkellisen ulkoilun aikana saimme kuulla Leiviskän bändihistorian ja kävi kutsu bäkkärille paitamyyjän toimesta.
Jatkot venähtivät äärimmäisen pahasti, ja takaisin majapaikkaan päädyttiin vasta yhdeksältä aamulla. Hupsista. Mutta minkä sille voi, jos on liian hauskaa ja pojat pyytävät mukaan aamupalalle.
Jos nyt jotain negatiivista pitää keksiä, niin oma PB-huppari katosi jatkojen aikana. Surullista sinänsä.
Ja tälläkin kertaa kuvat on lainattu Assilta, paitsi Beach-kuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti