"Mut missä on Kiuas?"

Sauna Open air @ Tampere, 10.-11.6.2011
Oma festarikesäni (lol, kiva päivittää näitä elokuun vikoina päivinä) alkoi hyvinkin spontaanisti Saunasta. Alkuperäisiin suunnitelmiin ei kuulunut vierailla kyseisellä festarilla, mutta kun iskä ilmoitti lähtevänsä, alkoi muakin himottaa aivan liikaa. Ja soittihan siellä Turisas. Kiitos valmistujaisten, rahatilanne salli spontaanin festarifiilistelyn, joten Sauna kutsui, kuitenkin vain kahtena päivänä. Harmitti todella, että missasin Helloweenin ja Ozzyn, mutta aina ei voi voittaa.

Rannekkeen käteen saatuani juoksin päätäpahkaa alueelle ja päälavan eteen, jossa Turisas jo soitti. Ehdin siis fiilistellä ja liekehtiä hieman reilu puolet keikasta. Fiilis oli kuitenkin mitä loistavin ja Turisas todellakin on mahtava festaribändi. Tosin soittoaika oli aikaisin iltapäivällä ja Sauna ei oo ehkä otollisin festari noille folkkimöröille. Eipä tuo kuitenkaan haitannut mitenkään päin.
Keikan jälkeen iskä tuli juttelemaan ja liekehti siitä, kuinka positiivinen yllätys Turisas oikeestaan olikaan. Tykästyi ja totesi, et kannatti lähteä ajoissa paikalle :).

Yhtäkkiä eturivistä ilmaantui allekirjoittaneelle kaksi seuralaista, Mikael ja Clem. Parasta, koska festarointi iskän kanssa/yksin on aika jäätävää. Clem suuntasi Doron meet & greetiin, kun me taas Miksun kanssa loikittiin kakkoslavan läheisyyteen katsastamaan Viikate.
Oma suhde kyseiseen bändiin suoritettiin lähinnä radioaaltojen välityksellä ja samoilla linjoilla mennään edelleen. Mainiota livemusaa, mutta ei ihan iske omalla kohdalla. Kyllähän sitä nyt käy muuten vaan diggailemassa juurikin festareilla, mutta tuskin lähtisin ihan klubikeikalle. Kaarlon välispiikit oli kyllä samaa luokkaa Hynysen kanssa, joten viihdearvo oli taattu.

Jotenkin onnistuttiin hiippailemaan Doron eturiviin, kun Clem ystävällisesti oli pitänyt meillekin paikkoja. Nooh, ei mitään vikaa. Tutustuin Doroon Englannissa, mutta vain muutaman biisin osalta. Tykästyin siihen upeaan ääneen, harvemmin törmää moiseen. Eikä Doro turhaan kanna titteliä Queen of Metal. Keikka oli mahtavuutta, biisit iski ja yleisö oli aivan fiiliksissä. Saatiin myös erityistä huomiota Clemin kanssa, kun moshailtiin ja pidettiin kohtuullisen hyvää meteliä.

Loppupäivä meni lähinnä hengaillessa, vaikkakin Dio-coverbändi oli aivan mahtava. Porukka fiilisteli täysiä, ja me sivusta.

Saxonia kukaan meistä ei oikeastaan odottanut mitenkään, mutta päätettiin kuitenkin mennä katsomaan, olihan kyseessä kuitenkin yksi heavy metallin legendoista. Alkuun lähinnä vaan perseiltiin ja pelleiltiin Clemin kanssa ja pidettiin omia bileitä miksauskopin tienoilla, mutta pikkuhiljaa lähdettiin liikkumaan eteenpäin kuvien räpsimisen takia. Ei myönnetty, mutta diggailtiin kaikki kolme aika kovasti. Toimi mainiosti. Yhtäkkiä kuitenkin Doro loikkasi lavalle ja löydettiin itsemme tyyliin kolmannesta rivistä. Hupsis. No jaa, eipä tuo fiilistelyä haitannut ollenkaan.

 Saxonin jälkeen oli aika suunnata kotiin nukkumaan, sillä seuraavana aamuna piti mennä töihin täysin epäinhimilliseen aikaan. Koomassa töihin, kotiin nukkumaan, koomassa Saunaan.

Lauantain eka bändi oli Tarot, mikä kyllä jätti äärimmäisen kylmäksi. Soittivat Spell of Ironin kokonaisuudessaan ja kun tiesi yhden biisin ko. levyltä niin jee. Marcon spiikit sentään pelasti hitusen.

 

Harrastettiin randomhengailua aina Mokoman keikkaan asti ja päädyin lakkaamaan Mikaelin kynsiä, kuinka miehekästä. Glitterkynsilakkaa. 

Vaikka en ennen kovinkaan paljoa Mokomasta ookaan välittänyt, keikka pilasi hiukset. Yhyy oon failglam, kun hiukset ei pysyneet kuosissa. Hyvinhän ne Mäntit kuitenkin veti, ei sitä voi kieltää. Rinteessä oleva pitti oli aika riskialttiin näköistä. Tuomo ja Kuisma oli aivan liian söpöjä, fanityttö ei kestä.

Lisää randomhengailua aina Acceptiin asti. Lisää legendabändejä, ja tääkin toimi kivasti. Aloin tosin olla niin totaalisessa koomassa, ettei mitään järkeä. Koko keikka hivuttauduttiin eteenpäin ja varmistettiin mahdollisimman hyvät paikat Judas Priestia varten.

Ennen Priestia kooma oli jo niin eeppinen, että kun istuttiin lavan edustalla, niin allekirjoittanut meinasi oikeasti nukahtaa. Ois ollut kokemus sinänsä xD. Tunnelma ja yleisö tiivistyi tasaiseen tahtiin, mitä lähemmäs keikan alkua päästiin. Huuto alkoi jo varmaan varttia ennen. Ehdin jotenkin myös hereillä koomastani, joten pystyin nauttimaan keikasta täysin. Taidettiin heilua siinä seitsemännen rivin paikkeilla, keskellä, joten paikka oli oikein mainio. Keikasta puhumattakaan. Oliko edes mahtavinta ikinä kuulla oma Priest-lempparibiisi livenä? Voi kyllä. Prophecy oli täyttä rakkautta. Ja siis Rob Halford! Totesin mukafiksusti keikan aikana Miksulle, että Halford on ainoa, joka voi pukeutua ties mihin paljetti- ja niittiluomuksiin näyttämättä homolta. Niinpä, hyvä minä xD. Alkuun meisinkin oli hitusen lame, mutta sitten, kun Rob heräs horroksestaan, kaikki oli täyttä mahtavuutta! Okei joo, Breaking the Law oli mahti, samoin muutkin legendabiisit. Suunnittelematon tuplaencore ja muuta. Ehdottomasti yksi parhaista keikkakokemuksista! Ikinä.

 Ja kyllä, Priestin keikalla on ehdottoman tr00 syödä nallekarkkeja.

 Harmillista sinänsä, että tällä tietoa kyseinen oli viimeinen Priest-keikka Suomessa. Mutta jäipä kuitenkin mahtavat muistot.
Ei yhtään huono aloitus festarikesälle. Ja aivan mieletön kiitos vielä seurasta, Miksu ja Clem!

Mustikoita

Rockwalli @ Nuorisokeskus Olka, Ylöjärvi, 21.5.2011
Kotiuduin Englannista kyseisenä lauantaina ja eiköhän sitä oo heti pakko suunnata keikalle. Onnekasta oli se, että kyseessä oli kuitenkin vaan Rockwalli, eikä mikään jäätävä mättömetallikeikka, en ois kestänyt. Poikien lavaenergia on mitä loistavin ja se vilpitön soittamisen riemu välittyy yleisöön asti, vaikkakin yleisöä oli harmittavan vähän.
Omalta osalta keikka meni lähinnä kameran takana fiilistellessä, mutta eipä tuo mitään. Biisit, erityisesti Mustikat, jäi korvamatoilemaan päähän vielä pitkäks aikaa.

Suosittelen lämpimästi tutustumista, jos Popeda ja/tai Mustat Enkelit iskee. Rockwalli menee samoilla linjoilla :D.

"Children of Bodom tonight, Children of the Daaaaaaamned!"

Children of Bodom, Amon Amarth, Ensiferum & Machinae Supremacy @ HMV Forum, London, UK, 9.4.2011
Se täysin spontaani ja random keikkareissu. Ja silloin tunnetusti kaikki ei voi sujua niin kuin haluaisi. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Lontooseen jo hyvissä ajoin, että ehtisi pyörähtää keskustassa leikkimässä turistia, mutta logististen ongelmien vuoksi (lue: tyhmät bussiaikataulut) niin ei kuitenkaan käynyt.
Suoraan Victorian linja-autoasemalta metroon ja suuntana Camden Town, jossa keikkapaikka sijaitsi. Pakollinen turisteilu kuitenkin ehdittiin suorittaa, kun metroa piti joka tapauksessa vaihtaa King's Crossin päärautatieasemalla ja juoksenneltiinkin sitten etsimään legendaarista laituria, jonka olisi kaiken järjen mukaan kuulunut sijaita laitureiden 9 ja 10 välissä. Eipä löytynyt, sillä asemalla oli elämää suurempi remontti käynnissä, joten laituri, tai oikeastaan sen kyltti, oli siirretty aivan käsittämättömään nurkkaan, josta kukaan ei sitä olisi osannut edes etsiä. Ihmeen kaupalla löysimme kuitenkin sen ja silmiähivelevän muovisen tiiliseinän, johon kyltti oli kiinnitetty.
Seikkailu kohti Camdenia ja HMV Forumia venähti jostain syystä liikaa, joten olimme paikan päällä lievästi myöhässä. Säädön ja pienen huijauksen toimesta sain itselleni photopassin joten juoksin oikeastaan suoraan photopittiin, että ehtisin kuvaamaan edes hetken Machinae Supremacya.

Jostain syystä MaSun setti tuntui vieläkin lyhyemmältä, kuin Brumissa. Tosin ymmärrettävästä syystä, kun onnistuimme missaamaan pari ensimmäistä biisiä. Fiilis oli korkealla ja Machinae Supremacy kuulosti aina vaan paremmalta.

Ensiferum veti perusvarmasti ja ainoa muutos edelliseen oli se, että Lai Lai Hei oli pudotettu pois setistä. Emmi juhli syntymäpäiviään, joten onnittelulaululta ei vältytty tälläkään keikalla. Ja kuten jo parilla edellisellä keikalla sai todeta, Iron veti ehdottomasti yleisön suurimpaan hurmokseen.

Amon Amarthin keikalla koin ehkä pahimman fanityttöjäätymisen sitten vuoden 2009 Rockperryn. Yritä siinä sitten kuvata, kun Johan Hegg kaikessa vakuuttavuudessaan seisoo juurikin suoraan edessä ja keksii kääntää katseensa suoraan kameraan. OMG. En saanut kuvaa en, kun fanityttöjäädyin. Kun pääsin yli jäätymisestäni fiilistelin innolla sekä photopitissä, että yleisön puolella. Tällä kertaa sain keikastakin jossain määrin enemmän irti. Keikan loppupuolella Bodomin Roopekin käväisi kitaroimassa lavalla.

Children Of Bodomin hypätessä lauteille, iski ehkä epätodellisin fiilis aikoihin. Todennäköisyys päästä kuvaamaan bändiä, ja vielä Englannissa, on aika olemattoman pieni ja silti löysin itseni hengailemasta lavan ja aidan välissä. Kelpaa.
Kolmen biisin jälkeen juoksin viemään kaikki tavarani narikkaan ja siitä suoraan keskelle riehuvaa yleisöä. En todellakaan muista, koska olisin ollur niin fiiliksissä keikalla. Vaihtelua jatkuvalle eturivissä pönöttämiselle, mutta toisaalta sai olla astetta enemmän varuillaan. Pikkuvikoja moiset. Jos Brumin keikka oli loistava, tuolle ei enää riitä kuvaavia sanoja. Ehdottomasti paras COB-keikka allekirjoittaneelle. Ja suuri kiitos tästä kuuluu Roopelle.

Fanityttöilyn määrä oli järjetön, kun pääsin ulos Forumilta ja keikkaseura oli menettää hermonsa allekirjoittaneen jatkuvaan "OMG, I love Johan Hegg"-hehkutukseen. Jälkeenpäin erinäisten tapahtumien kautta pääsin vielä tapaamaan kyseistä herraa keikan jälkeen järjestetyissä Spinefarmin label-partyissa. Kesti muuten kauan, että sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta mennä juttelemaan.

Ehdottomasti yksi upeimmista keikkakokemuksista! Ulkomaankeikkailu on mahtavuutta ja fiilis on täysin eri, kuin Suomessa. Suosittelen lämpimästi.